kirjastontäti

kuva amazon.com

Oletteko lukeneet Kuka pelkää noitia? Siinä herttaiset vanhat ladyt kiskovat peruukit päästä, pitkät kynnet tyylikkäistä hanskoista, ja muuttavat pikkupojan hiireksi. Joskus tosi elämä on kuin suoraan Roald Dahlin kirjoista. Harmiton kirjastontäti paljastuukin monsteriksi ja pelottava paha poika hyvikseksi.

puputehtaalta

Täytyy hieman nolona tunnustaa, että yritin plagioida kummipojan Maileg-pupun. Ajattelin, että olisi kätevämpää tehdä kummipojan Timille ja Mimmille toivomia vaihtovaatteita, jos olisi sovituskani. Lopputulos oli kuitenkin sen verran raasu, ettei hyvällä tahdollakaan voi puhua tuotekopioinnista...

*

Eilen piipahdin vanhemmillani, jotta veli voisi katsoa, mikä vika kannettavassani on, ja samalla tosiaan tein kanin aikani kuluksi. Vanhimman siskoni kuusivuotias tyttö, prinsessa, lady ja neitien neiti, tuli sinne hoitoon, näki kanin, ja siltä istumalta alkoi naisellisen vihjailevasti ja ovelasti antaa ymmärtää, että haluaisi saada itselleen joko kyseisen kanin tai samanlaisen. Ymmärsin yskän ja lupasin sitten tehdä vielä toisenkin.

*

Tyttö seisoi koko ajan ompelukoneen vieressä kannustamassa sanoen, ettei IKINÄ olisi uskonut, että minäkin osaan ommella, ja nimesi vielä päättömän kanin tarhakaverinsa mukaan Juliaksi (liekö muistuttivat toisiaan?!).

*

Tästäkin kanista tuli aika reppana, kiireellä kun tein, mutta tyttö oli tyytyväinen. Sanoi, ettei IKINÄ leiki enää muilla kuin LAIHOILLA kaneilla. Voi minua, minkähänlaista kauneusihannetta nuorelle neidille opetankaan?

*

Sen vielä sanon, että aidot Maileg-kanit ovat hintansa väärti. Tanskalaisilla on pakko olla joku patentti kapeiden ruumiinosien oikeinpäin kääntämiseen ja täyttämiseen. Itse survoin niitä lopulta kiinalaisella syömäpuikolla kuosiinsa.

paluuta arkeen

Pääsiäinen oli erityisen mukavaa aikaa. Siskoni poppoo on kilttejä, kun huolii minut sinne aina lomilla :) Pääsin myös mukaan remppailemaan heidän pihamökkiään, mikä tuntui varsin sopivalta jatkumolta juuri päättyneelle perinteiset rakenteet-kurssille. Kivointa siinä tietysti oli hyvässä seurassa puuhaaminen. Seuratkaa siskoni pihamökki-projektia, siitä tulee oikeasti maailman herttaisin pikku talonen!



Saanen esitellä, tässä ovat kummipoikani ystävät Tim ja Mimmi Mus!

Laitoinpa vielä minäkin pari kuvaa virkkailuistani, vaikka sisko ne jo blogissaan kehui niin, että melkein punastuin.

Kuin kaksi marjaa?!

Minussa ja siskossani aina erehdytään. Minua kiitellään ihanista häistä (siis siskoni), kutsutaan siskoni nimellä, ja jopa peilikuvastaan siskoni taannoin erehtyi...ja naapuri onnitteli siskoani ylioppilaaksi pääsystä minun juhlissani. Tykkäämme monista samoista asioista ja samantyylisistä vaatteista, mutta omasta mielestämme meidät kyllä erottaa.

Siskoni pojat totesivat laittaessani ruokaa, että täti, me olemme huomanneet, ettet ole ihan samanlainen kuin äiti. Kysyin, mitä he sillä tarkoittavat. Pojat vastasivat, että kun et tee kaikkia asioita samalla tavalla. Koska et paista perunoita yhtä rapeiksi.

Saunaa ja suklaata

Saunominen ja suklaansyönti ovat varmaan parhaimmasta päästä fiilistelyä. Ja kumpikin on seurassa hauskempaa. Alla kummipoikani, yksi kitaristimies-suosikeistani.

Päiväkävelyllä

Valkeaa joulua ei tullut, mutta valkea pääsiäinen kylläkin...Kaupungissa lumi muuttuu nopeasti märäksi ja harmaaksi, mutta maalla se on houkuttelevan valkoista ja kaunista. Ei tuntunut pahalta, vaikka keväisen sula maa peittyi jälleen kinoksiin.

Pääsiäistä

Aloitin pääsiäistunnelmiin virittäytymistä jo keskiviikkona reissaamalla siskolleni lomanviettoon. Rentoa, rauhallista, irtautumista arjesta. Kivaa :)

Virkkuukoukku

Kävin ostamassa housuihin nappia, ja tein heräteostoksen: virkkuukoukun. En ole virkannut vuosiin. En edes muista, mitä viimeksi olisin virkannut. Muistan kyllä sen vaiheen elämästä, kun en juuri muuta tehnyt, kunnes lopulta tulin teini-iän siihen kohtaan, että se alkoi tuntua jotenkin mummolta touhulta. Osasin virkata ennen kuin lukea, joten ryhdyin puuhaan ilman sen kummempaa päämäärää ja asenteella, että kun kerran pyörälläkin osaa ajaa tauon jälkeen niin kai virkatakin. Ja kivaahan se oli, vaikka en ole kyllä ihan varma lopputuloksesta, mitä se on:)

Eilen tuli vietettyä naistenpäivää...hyvää ruokaa ja herkkuja, kiitos ystävälle! Viikonlopun aikana syntyi päivän innoittamaa pohdintaa siitä, mitä se naiseus oikeastaan on. Onko se äitiyttä, vaimona olemista, iän tuomaa, vai voiko nuori sinkkukin tuntea itsensä naiseksi? Kerran päiväkodin ohi tallustellessani kaksi pikkutyttöä aidan toiselta puolelta huusi minulle, että olenko tyttö vai nainen. Oikein pysähdyin, ja sanoin, että no toisaalta tyttö, toisaalta nainen, hmm, se vähän riippuu...mutta pikkutyttöjä ei enää kiinnostanut. Hassu kysymys joka tapauksessa. Kooltani olen sama kuin kolmetoistavuotiaanakin, pieni ja nuoren näköinen, mutta varsinkin ammatillisessa mielessä näkisin itseni ennemmin naisena. Ei kai kukaan haluaisi asua "tytön" suunnittelemassa talossa?

Eräs miespuoleinen ystäväni totesi viisaasti, että miehuuden pitää tulla miehestä itsestään, eikä kuulu odottaa, että nainen saa sen aikaan. Ehkä se pätee toisinkin päin.

Toisaalta, mitä vikaa tyttöydessä on?

Kukat hoidossa

Taloyhtiön putkiremontti on edennyt viereisessä rapussa asuvien ystävieni kotiin. Sain kukkia hoitoon, vaikka en edelleenkään luota kykyihini pitää kasveja hengissä. Silti tuntuu mukavalta taas katsella jotain vihreää!

Miten saa purkitettua muutamaan sivuun illuusion omasta taitavuudesta, luovuudesta, ahkeruudesta? Portfolion tekeminen työnhakua varten on haastavaa. Opiskelujen alkuvaiheessa portfolion tekoa vaikeutti harjotustöiden vähyys, nyt se, miten kuvien runsaudesta valita ne, jotka jotain kertoisivat omasta osaamisesta. Varsinkin, kun yksittäinen kuva on yleensä vain pieni osa suurempaa ideaa.

Viimeinen työpäivä

Eilen oli viimeinen työpäivä, tai no, ainakin pariin kolmeen viikkoon. Nyt on taas aika orientoitua opiskeluun, kaikkeen rästiin jääneen loppuun saattamiseen ja diplomityön aloitteluun. Ehkäpä nyt ehtisi liikkua vähän enemmän, nukkua pidempiä yöunia. Toisaalta kauhistuttaa. Joka aamu töihin lähdössä on jotain turvallista. Taidan pitää rutiineista.

Eilen olin myös ystäväni kanssa oopperassa katsomassa Verdin Requiemin. Se oli mehevän synkkä, ihana satapäinen kuoro ja orkesteri. Jotkut lavasteet olivat mauttomia, mutta muuten oikein loistokas ja nautinnollinen.